Riidan alku

Voi kun osaisi kirjoittaa tämän tunteen auki. Tai voisi edes kertoa sen jollekin ammattiauttajalle, joka ymmärtäisi, mikä aina menee vikaan. Eilen illalla oli lauantai. Olen kirjoittanut siitä, kuinka minulle on tärkeää viettää laatuaikaa sunnuntai aamuisin – ainakin hipsuttelujen ja halailun merkeissä. Myös seksi on tietenkin ihanaa, mutta ei välttämätöntä. Mieheni on kuitenkin päättänyt pilata nämä sunnuntai aamut minulta. Aluksi hän puhui siitä, kuinka tuntee ahdistusta ja painostusta, että hänen on pakko harrastaa seksiä. "Siitä näkee, kuinka kiukkuiseksi tulet, jos en ole antamassa munaa tai muuta vastaavaa", hän sanoi. Nyt olemme saaneet kehitettyä riidan parina aikaisempana lauantaina, jolloin hän on luonnollisesti saanut mököttää sunnuntain. 

Eilen ennen nukkumaanmenoa muistutin häntä hänen tekemättömistä sosiaalisen median päivityksistä. Ne oli tarkoitus tehdä jo edellisenä päivänä, mutta hän jätti ne tekemättä. Eihän siinä mitään, mutta näiden vuosien aikana, kun meille on tullut riitaa tai vastaavaa, olen tottunut siihen, että hän jättää hommat tekemättä. Esimerkiksi aikaisemmin keväällä, kun riita meni siihen pisteeseen, että hän vietti yöt työhuoneella, kaikki päivitysten tekeminen jäi minulle. Eihän siinä mitään, teenhän minä, mutta en ollut niitä aikaisemmin tehnyt, ja nyt minun piti joka päivä laittaa jotain uutta. Silloin myös uusien kuvausmateriaalien editointi oli jäänyt häneltä tekemättä, joten mitään uutta ei ollut käytössä. Kun kysyin tästä, sain vain ylimielisen vastauksen: "Käytä vanhaa, kukaan ei muista, mitä aikaisemmin on julkaistu." Näinhän se olikin, mutta materiaalien laatu on muuttunut aivan erilaiseksi niistä alkuajoista. Tästä voin kuitenkin olla ylpeä itsestäni, koska selvisin siitä. 

Kun tilanne parani, sovimme, että hän käsittelee nyt kaiken materiaalin, jotta olisi jotain julkaistavaa. Mutta yllätys – tai onkohan se yllätys – puolen vuoden päästäkin luvattu materiaali on tekemättä. Tällaisten kokemusten ja myös aiempien vuosien perusteella, jolloin mies on jättänyt asiat tekemättä, menin eilen muistuttamaan häntä asiasta. Enpä olisi uskonut, minkä huudon siitä sain päälleni. Kuulemma haukuin häntä, kun menin sanomaan asiasta. Voiko kukaan samaistua siihen, kun sanot toiselle jotain, eikä hän vastaa? Toistat sen, eikä hän vaivaudu vieläkään vastaamaan. Toistat jälleen, ja siihen saatkin huudot. No, näin saatiin riita päälle, joka sitten jatkui sunnuntaiaamuna. Tiesinhän minä, että niin siinä käy, mutta hipsin silti peiton alle toiveissa, että hän kääntyisi minuun kiinni silittelemään. Eihän siinä niin käynyt. Aikani siinä kuuntelin hänen teeskenneltyä nukkumistaan ja lopulta kysyin: "Mökötätkö?" Vastaus oli se arvattava: "Mökötätkö itse?" Voi helvetti, että inhoan noita vastakysymyksiä. Miksi ei vain voi vastata, että joo, mökötän? Aikamme siinä käytyämme eilistä läpi, mieheni sanoi, että hänellä ei vain tehnyt mieli koskea. Kuten jo kirjoitin, riita oli hänen puoleltaan jo aamulla päällä, mutta hän ei vain voinut sitä sanoa. Keskustellessamme lisää eilisestä hän sanoi: "Tulit huoneesta, ja sinua vitutti, kun en ollut tekemässä niitä käskemiäsi asioita, vaan kulutin somea, joten aloit käskyttämään minua." Sanoin hänen olevan väärässä, mutta eipä hän sitä myönnä. Tämä on sellaista eipäs-juupas-väittelyä jatkuvasti. Sanoinkin hänelle, että kauanko ihminen jaksaa tätä, että samat luulot ja kuvitelmat aiheuttavat nämä riidat? 

Mies häipyi sängystä, ja minä jäin sinne itkemään. Myöhemmin, kun hän oli lähettyvillä, huusin häntä tulemaan. Sanoin, että toivon hänen tulevan viereeni silittelemään. Ei tullut, jäi vain möllöttämään jalkopäähän. Toistin tämän ainakin kahdesti. Käytin esimerkkinä edellisen viikon sovinnontekoyritystäni. Hän ehdotti, että jatketaan aamun viettoa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Itse en siihen enää kykene. Hän sanoi, että ehdotukseni tarkoittaa, että hänen pitäisi madella edessäni ja myöntää syyllisyytensä. Vastasin, että niinkö minä olen aina tehnyt, kun olen yrittänyt sopia riitoja? On käsittämätöntä, kuinka myrkyllistä ja katkeraa tekstiä sain häneltä vielä siinä kuulla. Olin aika hiljaa ja sanoin vain, että hän on väärässä. Lopulta hän tuli viereeni hiljaa istumaan ja otti kädestä kiinni. Minusta tuntui niin pahalta sen kaiken ilkkumisen jälkeen, johon en vain jaksanut puolustautua. Olisin voinut itsekin purkaa uudestaan sitä vihaa, minkä hän nostatti ilkkumisellaan, mutta olin vain hiljaa ja itkin. Sanoin vain: "Mitäs nyt?" En tietenkään saanut siihen vastausta. Toistin: "Niin?" Silloin hän käänsi päänsä lepäämään olkapäälleni. Se oli hänestä varmaan sovinnonteko yritys. Minkäänlaista pahoittelua tai elettä siitä, että hän pilasi aamun, en saanut. 

Mietin vain, kauanko jaksan tätä, etten saa hänen puoleltaan minkäänlaista sovinnon elettä, jos en itse aina aloita. Koen, että tänäänkin pakotin hänet siihen, että hän tuli luokseni. En vain ymmärrä, miksi se on niin hankalaa. Miksi hän kokee sen nöyryyttämiseksi? Silloinhan hän on aina nöyryyttänyt minua, koska minä olen yleensä joutunut tekemään sovinnot. Lähdin siitä sitten pois. Laitettiin aamupalaa ja keskusteltiin niistä sosiaalisen median asioista, joita hän oli eilen tehnyt. Ehdotin sitten yhden runkkauskohtauksen kuvaamista, koska se jäi tallentamatta, ja kuvaus hävisi. Hän siinä varmisteli useasti, että kuvataanko vain hänen runkkauksensa, enkä minä saa mitään. Sanoin, että sitä tarkoitan. Hän sievistellen sanoi, että ei oikein tiedä tai jotain vastaavaa, vaikka näin, että hän oli ihan intona. Kyseli vielä, että milloin haluan. Huonoa siinä olisi ollut huutaa, että olisin halunnut saada aamulla sitä hellyyttä, jota et enää nykyään anna. Tarkoituksellisesti vain ilkeilet, ettet joudu siihen tilanteeseen enää. Olet kyllä imemässä ja ottamassa minulta kaiken, mitä annan, mutta jos toivon jotain sinulta, et anna mitään vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti. Vastasin hänen kysymykseensä, että vaikka illalla. Vaikka molemmat tiesimme, että sitä ei illalla tehdä, koska olen niin väsynyt, että haluan vain nukkumaan. 

Nytkin tuo runkkaushomma oli minun ehdottamani, ja sehän sopi, kun saatiin sovittua minun hoitelemiseni ajankohta. Mies olikin jo kookosöljyn ottanut esille, ja muna seisoi kiimassa edessäni, vaikka juuri ennen tätä hän oli esittänyt kainoa, että ei oikein tunnu siltä, kun ei ehditä antaa minulle mitään. Eipä siinä tarvinnut kuin kyrpää katsoa, niin tiesi kaiken höpötyksen olevan pötypuhetta. Kiimassahan hän odotti laukeamista. No, näin tehtiin. Puhuin kameralle pikkutuhmaa. Mies sai kiimassa mällätä päälleni, mitä nyt onnistui. Jostain syystä minä onnistun väistämään mällit niin, etteivät ne osu silmälaseille, vaikka tämä on ollut tarkoitus jo useasti. Ainakin 20 eri kertaa, ja kerran on osunut. Tämän jälkeen siistiydyttiin ja aloitettiin laittamaan ruokaa. Lapset olivat puolen tunnin sisällä tulossa syömään. Sanoin vielä siinä keittiössä miehelle, että tätä olisi pitänyt harrastaa silloin aikaisemmin, kun parisuhde ja seksi oli huonoa. Salaattia väsätessä ja hiljaa keittiöhommia tehdessä huomasin, että olo on tyhjä ja kylmä. Sitä jatkui koko päivän, vaikka näennäisesti ulospäin näytti varmaan siltä, että välimme ovat kunnossa. Mutta eivät ne ole. Tässä vain odotellaan seuraavaa riitaa. Aamun keskustelussa tuli ilmi myös se, kuinka molemmat kuuntelemme toistemme äänenpainoja ja sitä, miten asiat sanotaan. Juuri tähän olen opetellut käyttämään monotonista ääntä, joka ei kuulostaisi kuulijan korvaan miltään. Mies sanoi sen kuulostavan ivalliselta ja käski minun puhua mieluummin korkealta. No, pitää yrittää tätä. Tässä kun kirjoitan tätä, mies kysyi, milloin sitä mirriä hierotaan. Sanoin vain, että ei tänään jaksa. Hän varmisti vielä uudestaan, olinko nyt varma, ja kun olin, hän lähti tyytyväisenä salille. Itse mietein että voisin mennä etsimään ruusun laatikosta ja viettämään laatuaikaa sen kanssa. Rentouttaa upeasti ja takaa usein hyvät yö unet. Tulevaisuudestahan ei tiedä, mutta hankalaa on.

Yön yli nukuttuani mieleeni tuli ajatus, että kun hädän hetkellä kaipaan tukea ja apua rauhoittuakseni ja sanon jotain peruuttamatonta, en saa tuota rauhoittelua. Sen sijaan hän haluaa olla se, joka upottaa koko paskan ja saa sanoa ne kuuluisat viimeiset sanat. Tämä vain pahentaa oloani. Yleensä olen siinä risteyksessä, jossa mietin, että jälleen minun pitää sovitella tai pakottaa hänet yrittämään sovintoa, mikä ei onnistu, tai jatkaa riitelyä. Hän taas kokee sitä kuuluisaa voimaantumista minun kiusaamisestani.