Parisuhteen loppu? - osa 2

Me emme ole enää me. Yritän tolkuttaa tätä itselleni, vaikka totuus on ollut ilmassa jo pitkään – ei vain nyt, kun hän lähti. Silti huomaan vilkuilevani puhelinta jatkuvasti ja ajattelevani häntä. Äskenkin sain itseni kiinni pohtimasta, josko menisimme perjantaina torille. Sitten iskee se karu ajatus: emme mene, koska emme ole enää yhdessä. Sitä on vain niin vaikea käsittää. Kuinka kauan kestää, että hän ei enää pyöri mielessäni joka hetki? Liityin Facebookin eroryhmään, ja huomaan, että siellä pohditaan samoja kysymyksiä ja tunteita. Joidenkin mukaan voi mennä jopa vuosi, ennen kuin olo helpottuu.

Sitten minä, idiootti, menin soittamaan hänelle. Huonostihan siinä kävi. Hänen äänensä oli tyhjä, ilman surua tai lämpöä. Sanat satuttivat enemmän kuin pelkkä hiljaisuus. Kysyin hädissäni, eikö hänestä ole mitään selvitettävää. Ei kuulemma ole. Keskustelu kääntyi riitelyksi. Hän sanoi, että tarvitsen tavarani, jotta voin jatkaa eteenpäin. Nämä oli ne kylmät sanat jotka sain. Itkuhan siiitä tuli, enkä saanut sanaa suustani. Hän kysyi hieman lempeämmin, miksen vastaa, ja lisäsi, ettei ole järkeä kuunnella toisen hengitystä. Sopertelin jotain vastausta ja suljin puhelimen. Nyt huudan itselleni mielessäni: tyhmä, tyhmä! Miten kuvittelin, että hän yhtäkkiä sanoisi rakastavansa minua ja haluavansa jatkaa, kaikista riidoista huolimatta? Yksinäisyys on raastavaa, mutta itku on nyt itketty, ja sain märinänaamani pestyä. Pystyn taas jatkamaan.

Sain häneltä viestin, jossa hän sanoi, ettei halua pahentaa tilannetta riitelemällä ja haluaa vain rauhoittua. Se viesti kertoi kaiken. Hän pitää kiinni mykkäkoulustaan, siitä samasta, josta minä olen yrittänyt päästä eroon. Vastasin, että kuulin hänen äänestään jo kaiken enkä ole halunnut riidellä päiväkausiin. Sanoin, että hän saa rauhoittua niin kauan kuin tarvitsee, eikä meillä oikeastaan olekaan mitään puhuttavaa. Hän vastasi, että silti jokainen keskustelumme päättyy huutamiseen. siihen vastasin: "Hei, Lopeta minun haukkumiseni. En jaksa sitä nyt. Minun täytyy saada pari blogijuttua julkaistua. Voit lukea ne, jos haluat, tai olla lukematta, mutta en jaksa kuunnella syytöksiäsi." Olet jauhanut tuota samaa eilen kun lähdit viimeisen kerran ja heti nyt uudestaan. Jos se auttaa sinua niin se on ok, mutta mää en jaksaisi nyt tuohon enään keskittyä. Tätä hän ei enään lukenut, eikä. vastannut siihen.

Tilanne on tämä, ja minun on vain jotenkin selvittävä eteenpäin. Jos jään haaveilemaan mahdottomasta, päädyn joko anelemaan uusia mahdollisuuksia tai yrittämään vain sinnitellä. Hänen viestinsä kuitenkin antoivat minulle voimaa. Jos hän ei halua minua, en voi pakottaa häntä. Se on fakta. Ja jos hän näkee minun itkevän hänen peräänsä, se vain kohottaa hänen itsetuntoaan ja murentaa minun itsetuntoani entisestään.

Suhteessamme on ollut epätasapainoa jo pitkään. Minä olen se, joka on riippuvainen hänestä, ja hän on sanonut monta kertaa, ettei jaksa sitä, että tarvitsen häntä niin paljon. Hän haluaisi minun olevan itsenäinen, ja tottahan se on – minun pitäisi olla itsenäisempi. Mutta en ole oikein kasvanut siinä asiassa aikuiseksi, kun aloitimme seurustelun jo nuorina. Siksi iso, turvaton maailma pelottaa minua. Hän on usein sanonut, ettei tarvitse minua kodin pyörittämiseen eikä edes seksiin. Hänen mielestään voisimme hoitaa seksiasiat kumpikin tahoillamme. Minä taas tarvitsen häntä taloudellisesti, seksuaalisesti ja niin sanottuihin miesten töihin, kuten firman asioihin markkinoinnista verottajaan. Epätasapaino on ilmeinen, ja tiedän, että monet ajattelevat, etten voi olla näin riippuvainen ja takertuva mieheeni.

Hän tuli illalla käymään, mutta vituiksihan se meni.. Hänen mielestään minulla on liikaa vapaa-aikaa, ja minun pitäisi ottaa vastuu asioista, joita hän on tähän asti hoitanut sosiaalisessa mediassa. Totta kai otan vastuun, jos kerran eroamme, mutta minusta on kohtuutonta, että minun pitäisi käyttää enemmän vapaa aikaa näihin hommiin, jotta hän voi lojua sohvalla, somettaa omiaan, syödä tai katsoa telkkaria. Hän sanoi sen itse: hänen vapaa-aikansa kuluu siihen. Yhteenvetona voisi sanoa, että hänen vapaa-aikansa on arvokkaampaa kuin minun. Kotitöitä ei lasketa, koska meillä ei enään asu lapsia kotona. Mutta eipä niitä laskettu silloinkaan, kun lapsia oli vielä kotona. En koskaan saanut kehuja siitä, että lapsilla oli puhtaat vaatteet tai koti oli suurin piirtein järjestyksessä.